Historia

Seuran historia

Woikan kylän palokunnan johtaja Dominin aloitteesta perustettiin urheiluyhdistys 4.10.1908, jossa nuoret pojat ja miehet saivat mahdollisuuden urheilun harrastamiseen. Urheiluyhdistys oli alku voimistelu- ja urheiluseura Voikkaan Viestin perustamiseen ja nimi vaihdettiinkin vuonna 1910 jolloin katsottiin seuramme toiminnan Voikkaan Viestinä alkaneen.

Toiminta on ollut monimuotoista ja vilkasta eri urheilulajien vaihdellessa kuluneiden vuosien saatossa. Vakiintuneen paikkansa seuramme tämänhetkisessä lajivalikoimassa ovat ottaneet paini, pyöräily, uinti ja petanque sekä ryhmä- ja showtanssi kilpalajien puolella.

Harrasteliikunnan puolella mottonamme onkin: Liikumme ja liikutamme aina vauvasta vaariin.

Kaikkein pienimmät tytöt ja pojat tutustuvat liikunnan maailmaan aikuisen kanssa ja jo hieman isommat viihtyvät satujumpassa ja liikuntaleikkikoulussa. Alle kouluikäisten tanssiryhmissä opetellaan alkeita samoin kuin poikaryhmässämme salibandyä ja muita pallopelejä.

Nuorten ja aikuisten harrasteryhmissä liikutaan omaksi iloksi ja kuntoa kohottaen aina veteraani-ikäisiin asti.

Jo seuran alkuvuosina pidettiin liikuntanäytöksiä joista seuramme perinteinen Pitkäperjantaijuhla on aikojen saatossa muokkautunut sellaiseksi kuin sitä tänä vuonna (v. 2009) vietettiin 77:ttä kertaa. Juhla on läpileikkaus syksyn ja talven aikana tapahtuneesta toiminnasta.

Viestissä on aina ollut hyvä talkoohenki ja sen myötä olemme pystyneet järjestämään mm. SM- ja TUL:n mestaruuskilpailuja ja osallistumaan Kouvolan alueella järjestettyjen erilaisten suurtapahtumien toimitsijatehtäviin.

Vapaaehtoisina toimivat valmentajamme ja ohjaajamme ovat jaksaneet vuosikymmenistä toiseen viedä seuraamme eteenpäin ja taanneet näin sen aktiivisen toiminnan niin urheilullisesti kuin kasvatuksellisestikin etupäässä Voikkaalaisille, ja tietenkin myös koko kaupungin alueelta tuleville urheilun ja liikunnan harrastajille.

Viesti on 110-vuotias nuori, virkeä, toiminnastaan ja jäsenistöstään ylpeä seura, joka jatkaa liikunnan viestikapulan viemistä kauas tulevaisuuteen.